Hätäkeskusten sosiaalitoimelle välittämien tehtävien kasvussa näkyvät yhteiskunnalliset ongelmat. Näin kertoo ...
Lentoyhtiö Finnair peruu torstailta noin 70 lentoa ammattiliittojen poliittisen mielenilmauksen takia.Auto- ja Kuljetusalan ...
Yhdysvalloissa kuluttajien luottamus talouteen on laskenut alimmalle tasolleen sitten vuoden 2021, jolloin maailma oli ...
Allergikoilla voi olla edessään hyvin tukala siitepölykevät, ennustaa Luonnonvarakeskus.Koivun kukinnasta odotetaan Luken ...
Venäjä ja Ukraina ovat kumpikin luvanneet välttää sotilaallisia iskuja Mustallamerellä liikkuviin aluksiin, kertoo Valkoinen ...
Suomalaiset tiedustelu- ja tietoturva-asiantuntijat eivät osaa muuta kuin hämmästellä sitä, miksi Yhdysvaltain korkeimmassa ...
Polttoaineyhtiö Nesteen Helsingissä kokoontunut yhtiökokous hylkäsi tiistaina toimielinten palkitsemisraportin. Äänestystulos ...
Euroopan komissio haluaa edistää nopeutetusti kuutta kaivoshanketta Suomessa. Yksi näistä on Sodankylään kaavailtu, kiistelty ...
Tiistaina kuolleen laulaja Tapani Kansan (1949–2025) aikalainen, laulaja Danny, sanoo "Tapsan" monipuolisuuden olleen hänessä ...
Työttömyys kasvaa Varsinais-Suomessa kovinta vauhtia Suomen maakunnista. Työttömien määrä nousi viime vuoden helmikuusta ...
Ukrainan ja Yhdysvaltojen neuvottelut Saudi-Arabiassa ovat päättyneet, kertoo Ukrainan neuvotteludelegaatioon kuuluva ...
Tänään selviää, hyväksytäänkö teatterialalle näytäntötyön tehtäviä ja tanssijoita koskeva neuvottelutulos. Teatteri- ja ...
Results that may be inaccessible to you are currently showing.
Hide inaccessible results